Home  >  Meistä

Meistä

Konseptin historia

EAT- konsepti sai alkunsa sattumalta ruotsalaisessa hotellissa vuonna 2005. Konseptin kehittänyt Jochen Schmelzer törmäsi kirjan alkutaipaleella graafikkopariskuntaan, joille hän esitteli ongelmansa: Tukholmassa on vaikeaa tietää mihin ravintoloihin kannattaisi mennä. Turistioppaat pullistelivat mainoksia paikoista, jotka eivät välttämättä olleet kovin hyviä.

Ensimmäinen EATSweden Stockholm- kirja näki päivän valon vuonna 2006  ja esitteli ensimmäiset 12 tukholmalaista ravintolaa suurelle yleisölle. EAT-kirjoista on tullut Ruotsissa suurmenestys ja kustannustoiminta jatkuu edelleen Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä. Edellisten lisäksi Tukholmassa julkaistaan myös EATSweden Stockholm Vego- kirjaa joka esittelee vuosittain 12 kasvisruokiin erikoistunutta tai niiden laadussa kunnostautunutta ravintolaa.

Ensimmäinen EAT-kirja nähtiin Helsingissä vuonna 2009 ja vuoden 2020 kirja on järjestyksessään kahdestoista vuosikerta. Suuren suosion innoittamina julkaisemme uuden kirjan vuonna 2020 myös Turussa.

Olemme iloisia kaikesta konseptiamme koskevasta palautteesta ja voit lähettää meille sähköpostia tai olla meihin yhteydessä Facebookissa tai Instagramissa, joiden sisältöä päivitämme säännöllisesti. Sosiaalisen median sisältöjä seuraamalla voit myös osallistua erilaisiin arvontoihin ja kilpailuihin.

Suomessa EATFinland konseptin takana puuhastelevat Ville ja Hanna. Ville on ollut tavalla tai toisella mukana tekemässä kirjaa vuoden 2008 syksystä ja tarttunut ennakkoluulottamasti kaikkiin mahdollisiin hommiin. Kirjaa on vuosien varella kuratoitu erilaisin järjestelyin, mutta viimeset vuodet ravintolavalinnoista, kirjan teksteistä ja sosiaalisen median sisällöistä on vastannut Hanna Hurtta, joka tunnetaan myös suositusta Hannan soppa -blogista.

alt

Verkkoselaimesi on liian vanha

Vanhat verkkoselaimet eivät tue uutta tekniikkaa ja mahdollista verkkosivun täyttä potentiaalia. Päivitä ystävällisesti selaimesi uudempaan versioon joka toimii sivustollamme paremmin. Tässä on muutamia uudempia verkkoselaimia, jotka tarjoavat paremman käyttökokemuksen sivustamme

Päivitä verkkoselaimeni

I'd like to continue anyway ×